Yleisurheilun PM-mitaleista miteltiiin Ruotsin Boråsissa 6.-8.7. Suomen joukkueeseen kuului 92 kilpailijaa, joista yhdeksän oli kuntopirkkalaisia.
Kunto-Pirkkojen edustajista eniten kultamitaleja rohmusi N65-sarjan Toini Nousiainen. Nousiainen hyppäsi pituuskultaa ja voitti painonheiton. Hän juoksi myös Suomen voittoisassa N60-sarjan viestijoukkueessa. Hopeaa tuli kolmiloikasta ja moukarista. Kaksoismestareiksi ylsivät N35 Jenni Lahtinen ja M70 Ahti Finning. Lahtinen voitti sekä 5km että 10km kävelyt. Finning puolestaan voitti keskimatkat 800m ja 1500m ja oli 400 metrillä neljäs.
Hannu Kortesluoma voitti M65-sarjan keihäänheiton ylivoimaisesti tuloksella 44.30 ja oli kuulantyönnössä toinen.
M75-sarjan kuulassa Toivo Lehtinen ja Usko Jokinen ottivat kaksoisvoiton Suomelle ja Kunto-Pirkoille. Lehtinen oli kisan paras tuloksella 11.05.
Veijo Miihkinen nappasi M60-sarjan painon- ja moukarinheitosta hopeiset mitalit ja sijoittui kiekossa neljänneksi ja kuulassa kahdeksanneksi.
Taisto Pietilä juoksi upeasti pronssille sekä 200 että 400 metrillä. 200 metrillä hopeaa saavuttanut Esko Huttunen oli vaivaiset kuusi tuhannesosaa Pietilää nopeammin maalissa. Pietilä juoksi M70-sarjan viestijoukkueessa kultaa.
M65-sarjan Pertti Nousiainen sijoittui neljänneksi pituushypyssä ja kolmiloikassa. Kiekon- ja keihäänheitossa hän oli viides. Nousiainen juoksi M50-sarjan viestijoukkueessa hopeaa.
Hannu Kortesluoma on voittanut M65-sarjan keihäänheiton Madridin EM-hallikilpailuissa tuloksella 43.90. Toiseksi sijoittui Italian Ciro D'Angelo tuloksella 42.33.
EM-hallikilpailut käytiin 19.-24.3.2018. Suomen maajoukkue sijoittui mitalitilastossa upeasti kuudenneksi ja oli samalla paras pohjoismaa. Mitalitilaston kärjessä oli isäntämaa Espanja, toiseksi tuli Iso-Britannia ja kolmanneksi Saksa.
Toini Nousiainen, N65, on voittanut EM-hopeaa ja pronssia Madridin EM-halleissa. Hopeamitali tuli 5-ottelusta pisteillä 3216 ja pronssi kolmiloikasta tuloksella 7.68. Kuulassa Nousiainen työnsi upean ennätyksensä 9.10.
Kuntopirkkalaisista hopeaa otti Rauha Ervalahti, N70, painonheitossa tuloksella 11.09. Pronssille ylsivät Mirja Mäntylä, N70, painonheitossa (tulos 10.66), Rauno Möttönen, M65, kuulassa (tulos 11.71) ja Ahti Finning, M70, 400 metrillä (tulos 1.10,88).
Toini Nousiainen ja komeat EM-mitalit (kuva Pertti Nousiainen).
Veteraanien vuosittaiset maailmanmestaruushiihdot pidettiin tänä vuonna 19. - 26.1. Minneapolisissa USA:ssa. Kilpailuihin osallistui noin 700 hiihtäjää 20 maasta. Isäntämaa USA ja naapurimaa Kanada olivat hyvin edustettuina. Keski-Euroopasta ja Venäjältä oli aiempia vuosia vähemmin hiihtäjiä. Suomesta oli mukana yli 40 hiihtäjää eri sarjoissa, joita oli viiden vuoden välein alkaen yli 30-vuotiaiden sarjasta. Suomi saalisti kilpailuista 47 mitalia, joista kultaisia oli 23. Erityisesti viestipäivä 24.1 oli suomalaisjuhlaa, kun Suomen joukkueet ottivat viisi kultaa sekä yhden hopean ja yhden pronssin.
Kuntopirkkalaisista olivat lisäkseni matkaan lähteneet Aino Berg, Sinikka Salo, Reijo Kauppila, Harri Mäkelä ja Väinö Pääkkö. Harrilla oli Oivi-vaimo ja Väinöllä Mervi-vaimo huoltajina. Olimme kaikki liikkeellä hiihtoliiton järjestämällä matkalla, jonka johtajana toimi maajohtajamme Jouko Kärki. Lentomme lähti Helsinki-Vantaalta 17.1. aamulla ja takaisin olimme 28.1. iltapäivällä.
Kuva: Kuntopirkkalaiset huoltajineen Timo Pullisella vahvennettuna hotellin aulassa
Koko Suomen yli 50 hengen ryhmä oli majoitettu Hyatt Regency -hotelliin, jossa oli kilpailukanslia ja jossa pidettiin palkintojenjaot ja muut kilpailujuhlallisuudet. Kilpailukeskus sijaitsi vajaan 7 kilometrin päässä hotellilta Theodore Wirth Parkissa, jossa ladut kiertelivät pääosin golfkentällä. Bussit kuljettivat kilpailijoita ja huoltajia hotellin ja kilpailukeskuksen välillä 30 minuutin välein ja kilpailupäivinä vielä tiheämmin.