alkuper.: 2019-06-30 16:46:20 -- sannahoo -- jaostot/yleisurheilu
Kuvassa Jouko Nikula, Toini Nousiainen, Rauha Ervalahti ja Mirja Mäntylä. (Kuva: Pertti Nousiainen)
Toini Nousiaisen kisa- ja matkakertomus Viro-Suomi heittomaaottelusta:
Nyt tehtiin historiaa ja olipa mukavaa olla siinä mukana kilpailijan ominaisuudessa.
Siellähän kilpailtiin viidessä eri heittolajissa ja minä olin mukana painossa. Karsinnat lajeihin käytiin Suomessa eri paikkakunnilla ja viisi parasta miestä ja naista pääsi mukaan tulokset laskettuna ikäkertoimella. Yhteensä 25 naista ja 25 miestä. Heittäjä sai osallistua vain yhteen lajiin sitten itse kilpailussa. Karsinnoissa saattoi olla mukana useammassa lajissa, mutta jos ylsi viiden parhaan joukkoon hänen täytyi siinä kilpailupaikalla päättää lähteekö siihen lajiin vai ei. Jos ei lähtenyt niin seuraavaksi heittänyt sai sen paikan. Näin kävi minulle, että olin kuudes ja yksi heittäjä halusikin mennä moukarin karsintaan niin minä pääsin hänen tilalleen. Siitähän meinasi tulla heti painetta, että nyt täytyy onnistua heitossa ja lunastaa paikka ettei minua turhaan valittu.
Matka alkoi kahdella Kososen linja-autolla. Toinen meni itäistä reittiä ja toinen tästä Jyväskylän kautta. Rannikolta tulevat menivät omaa reittiään satamaan. Satamassa oli iloinen tunnelma kun oltiin taas uuden edessä. Merimatka meni ihan rattoisasti ja Tallinnan satamasta oli pieni ajomatka hotellille samaisilla linja-autoilla. Siis koko porukka faneineen päästiin samaan hotelliin yöpymään. Hotellilla oli Alfa-televisio kuvaamassa meidän saapumista. Siellä meille jaettiin kilpailupaidat, numerolaput ja lippalakit mainoksineen. Paidoissa oli vain muutama M-koko joten aika väljä oli L-koko kilpailupaidaksi meille pienemmille. Suuri puute oli että paidassa ei ollut suomen lippua.
Iltapäivällä lähdimme tutustumaan kenttään ja punnitsemaan omat heittovälineet. Vähän oli ankea tunnelma kun oli kylmä tuuli ja melkein satoi vettä. Paikallisia urheilijoita/edustajia ei ollut ketään paikalla. Ei saatu punnittua heittovälineitäkään. Heittoringit olivat tosi karheita eihän niissä pystynyt pyörähtämäänkään. Meidän miehet rupesivat heti töihin ja jostakin löytyi tiili jolla he hioivat rinkejä tasaisemmiksi, edes pikkusen paremmaksi pyörähtää. Eihän niitä vieläkään saatu priimakuntoon, mutta niillä oli pärjättävä. Sitten painonheittoringin ympärillä ei ollut minkäänlaista suojaverkkoa, huh…
Kilpailupäivän aamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Alfan kuvaajatkin olivat heti kentällä mikkiensä kanssa paikalla tallentamassa tunnelmaa. Kisavälineetkin sai punnittua. Päätettiin, että ei valiteta enää, näillä on mentävä mitä on tarjolla. Heti huomasimme, että aika vähän oli virolaisia kilpailijoita ja yksi ja sama otti osaa moneenkin lajiin, että sääntö koski näköjään vain meitä suomalaisia, että yhteen lajiin saa vain osallistua. Mutta eihän heillä olisi muuten ollut osallistujia joka lajiin, että se siitä.
Kilpailut alkoivat marssilla ja puheilla ja oli ihan hyvä tunne, että hyvä tästä tulee.
Painossa ei edelleenkään ollut mitään suojaverkkoa ja toimitsijat ja katsojat siinä ihan lähellä. Onneksi ei tapahtunut mitään onnettomuuksia. Minä olin asettanut tavoitteeksi rikkoa 12m raja. Viimeisellä heitolla vasta onnistuin ja en ole pitkään aikaan tuntenut sellaista onnistumisen riemua kilpailusuorituksesta kuin silloin. Olin lunastanut paikkani tässä ottelussa. Olin niiiin onnellinen.
Loppupäivä olikin sitten aika kannustaa muita kilpailijoita. Ja hyvinhän me pärjättiin kun voitettiin tämä ensimmäinen maaottelu. ”Isoissa” kisoissahan uitetaan joukkueenjohtaja vesialtaassa, mutta kun sellaista ei ollut niin Seppo Räty päätyi naisten kultatuoliin ja sai samppanjakylvyn. Sepolta kysyttiin miltä tuntui hän vastasi "pelotti".
Kunto Pirkan edustajina olivat keihäässä Hannu Kortesluoma, kuulassa Jouko Nikula ja Rauha Ervalahti, moukarissa Mirja Mäntylä ja minä Toini Nousiainen painossa.
Rauha Ervalahti työnsi maaottelussa kuulaa. (Kuva: Pertti Nousiainen)
Tietääkseni kukaan ei loukkaantunut eikä ihan pyörtynyt vaikka olikin niin kuuma auringonpaiste ja joka paikassa ei ollut suojia. Keittoruokaa oli myös tarjolla. Kahvia saattoi ostaa automaatista.
Kentällä kilpailujen loputtua saimme kaikki diplomit johon oli merkitty tulos ikäkertoimella.
Illalla hotellilla oli maittava illallinen, urheilijoille ilmainen, fanit maksoivat itse. Ruokasali, joka oli meille varattu, meni kymmeneltä kiinni joten siirryimme terassille lämpimään kesäiltaan viettämään aikaa loppuillaksi. Aamulla taas pirteänä kymmeneltä lähdimme paluumatkalle takaisin kotiin.
Hyvä mieli jäi koko jutusta että toivottavasti tälle tulee jatkoa vielä. Fanimatkalle aina pääsee mukaan jos ei onnistu karsinnoissa.
Jouko Nikulan taidonnäyte kuulantyönnössä, suoritusta seuraa Seppo Räty. (Kuva: Pertti Nousiainen)