Suomi vankistaa asemiaan mitalitaistossa

1500 m taistellen tuulta ja sadetta vastaan 

Hellevi Mankki on 70-vuotiaiden 1500 metrin maailmanmestari. Palkintojenjaon jälkeen tyytyväinen Hellevi kertoi kisastaan. Alkuvauhti oli ehkä liiankin hidas, mutta Hellevi ei ollut uskaltanut lähteä vauhtia pitämään ja tuulta halkomaan, kun tämä oli vasta toinen 1500 m kisa hänelle. Loppu tulikin sitten kevyellä ja irtonaisella kirillä. Hellevi kehui kisojen ilmapiiriä. Terveys on suuri lahja ja Hellevi on tyytyväinen, kun kymmenisen vuotta sitten sai uralleen jatkoa akillesjänteen leikkauksen jälkeen.  

Hellevin juoksuinto on valtava. Vielä Hellevi aikoo juosta puolimaratonin näissä kisoissa. Maastojuoksussa tuli kultaa ja 5000 m hopeaa. Mahdollisesti treenin monipuolisuus on Hellevin menestyksen salaisuus. ”Juoksen suhteellisen vähän treenijuoksuja, talvella hiihdän mieluusti ja paritansseissa tykkään käydä. Tansseista saa ketteryyttä, se kehittää tasapainoa ja on samalla hyvä peruskuntoa ylläpitävä treenimuoto.” Hellevi suositteli aikuisurheilijoille treenimuodoksi paritanssia. 

Katja Blunden saavutti MM-pronssia N40-sarjassa ja Anne Rajaniemi saman N35-sarjassa. 

M80-sarjassa Risto Räty kiri vahvalla juoksulla MM-hopealle. Räty löi loppukirissä selvästi Ruotsin Åke Jonsonin. Maailmanmestari löytyi Ranskasta, Jean-Louis Esnault. Sune Träskelin oli M70-sarjassa menopäällä. Hän teki uuden SE-tuloksen 5.12,25 ja oli neljäs.  

David Carr tarjosi sykähdyttävän hetken Ratinan yleisölle. Hän juoksi 90-vuotisten sarjassa lähes ME-vauhtia. 

Kolmiloikkaa oli ilo seurata 

Åke Lund on M90-sarjan kolmiloikan maailmanmestari. Åkelle tuli nyt jo kolmas MM Tampereelta. Åke iloitsi siitä, kun on mennyt niin hyvin kisoissa. Iloinen virne kasvoilla hän poistui hyppypaikalta lepäilemään ja ruokailemaan. Avustajana toiminut tytär vahvisti käsityksemme siitä, että ilo seuraa Åken mukana elämässä. Åke on säntillisesti noudattanut terveellistä ruokavaliota ja pitää huolta muutenkin elämäntavoistaan. Enää ei Åke tee lajinomaisia harjoitteita, sillä ahkera kilpaileminen ja rento päivittäinen liikuskelu riittää pitämään yllä hyvää kuntoa.  

Stig Bäcklund on M80-sarjan maailmanmestari tuloksella 817. Kilpailu sujui hyvin. Hieman oli mielessä, että voisi hätyytellä Suomen ennätystä, mutta se jäi ensi kertaan. Menestys täällä inspiroi jatkamaan yleisurheilun parissa. On suuri merkitys sillä, että tulee menestystä. Vielä suurempi merkitys on kuitenkin sillä, että kansainvälisissä ympyröissä kehittyneet ystävyyssuhteet ovat säilyneet vuosikymmenten varrella. Komealta tuntuu olla osa Suomen kokonaismenestystä mitalitaulukossa, sanoi Stig. Hän kiitti Suomen Aikuisurheiluliittoa kilpailutoiminnan mahdollistamisesta, mutta myös siitä, että liitossa jaksetaan edistää terveitä elämäntapoja. Tätä viimeksi mainittua arvokasta kansanterveystyötä voisi enemmänkin päättävissä elimissä arvostaa. 

Pertti Ahomäki pomppi MM-hopeaa M75-sarjassa. Maailmanmestari on Saksan Linke.  

Stig Bäcklund on kolmiloikan maailmanmestari (Kuva: SAUL Media) 

 

Kiekonheittoa Ratinassa 

Kiekonheitossa tuli Suomeen mitaleita 60-vuotiaiden sarjassa, sillä Pekka Jaakkola sinkautti kiekkonsa yli 52 metrin päähän ringistä ja sai sillä MM-hopeaa. Seppo Paavola sai MM-pronssia. 

Ajoittaiset sadekuurot häiritsivät heitto-5-ottelua  

Heittoviisiottelu on pitkä, rankka kisa. Jussi Tukeva selviytyi ottelusta hienosti ja saavutti MM-pronssia. Aki Nurminen otti MM-pronssia 40-vuotiaiden ottelussa. Kun viisi heittolajia oli selvitetty, komeili M45-sarjan tuloksissa Teemu Jutila hopeatilalla ja MM-pronssi ojennettiin Tuomo Tarvaiselle. 

Naisten korkeushyppy (65-85 -vuotiaat) 

Iäkkäimpien naisten korkeudessa oli N80-sarjan korkeudessa Seija Sarion vuoro loistaa, sillä hän sai MM-hopeaa. N75-sarjan MM-pronssia tuli Helinä Pihlajalle. 

Keihäskansalle viihdettä 

M55-sarjan keihäässä tuli kaksi MM-mitalia Suomeen. Ilkka Kontinaho sai MM-hopeaa ja Ville Lehtinen MM-pronssia. Maailmanmestari Wilhelm Pauer tulee Etelä-Afrikasta. Viitoisvoitto saatiin M50-sarjassa suomalaisille! Maailmanmestari on Tommi Huotilainen tuloksella 56,86, MM-hopeaa heitti Petri Satto ja MM-pronssia Raimo Kandelin. 

Upeita 1500 metrin juoksijoita! Australian vihreäasuinen David Carr (M90) on keskellä kuvassa upeiden juoksijoiden mukana. (Kuva: SAUL Media) 

Teksti: SAUL Media