Kuntopirkkalaiset kunnostautuivat kerrassaan mainiosti veteraanien MM-hiihdoissa Kanadan Canmoressa. Leo Ukkonen saavutti peräti kolme kultamitalia ja yhden hopean. Seuran puheenjohtaja ja kansainvälisten arvokisojen ensikertalainen Anja Rovio otti laduilta neljä pronssimitalia.
Alla Leo Ukkosen kertomus kisamatkasta:
Veteraanien vuosittaiset maailmanmestaruushiihdot pidettiin tänä vuonna 5.-11.3. Canmoressa Kanadassa samoissa maisemissa, joissa kilpailtiin vuoden 1988 Calgaryn olympialaisten maastohiihdot. Kilpailuihin osallistui yli 700 hiihtäjää 18 maasta. Osallistujamäärä oli normaalia vähäisempi johtuen pääasiassa koronapandemiasta, jonka takia kilpailut jouduttiin perumaan toissa ja viime vuonna. Suomesta oli mukana 22 hiihtäjää eri sarjoissa, joita oli viiden vuoden välein alkaen yli 30-vuotiaiden sarjasta. Suomen joukkue oli kolmanneksi suurin Kanadan ja USA:n jälkeen. Mitalitilaston voitti USA, toinen oli Kanada ja kolmas oli Suomi yhteensä 44 mitalilla, joista kultaisia oli 20, hopeisia 16 ja pronssisia 8.
Kuntopirkkalaisista oli lisäkseni matkaan lähtenyt puheenjohtajamme Anja Rovio. Olimme liikkeellä hiihtoliiton järjestämällä matkalla, jonka johtajana toimi maajohtajamme Jouko Kärki. Lentomme lähti Helsinki-Vantaalta 3.3. aamulla ja takaisin olimme 13.3. alkuillasta.
Aiempiin kisamatkoihini verrattuna koronamääräykset toivat lisähaasteita. Niistäkin selvisi, kun oli antanut etukäteen kaikki kysytyt tiedot ja oli esittää vaaditut dokumentit rokotuksista ja testeistä. Aikaa ja vaivaa nämä koronatoimet kyllä vaativat aikalailla. Joka tapauksessa kaikki suomalaiset pääsivät palaamaan terveinä kotimaahan.
Suomen hiihtäjät ja huoltajat lähdössä Canmoresta paluumatkalle. Kuva Mary-Ann Alftan
Majoituimme Canmoressa siistissä Coast-hotellissa, jossa oli ystävällinen palvelu ja tilavat huoneet. Hiihtovälineitä voi säilyttää huoneiden lisäksi myös kahdessa käyttöömme varatussa voiteluhuoneessa. Kilpailukeskus sijaitsi noin 15 minuutin ajomatkan päässä hotellistamme ja sinne oli järjestetty päivittäin aikataulutettu bussikuljetus.
Kaikki henkilökohtaiset kilpailut käytiin yhteislähtöinä. Ohjelmassa oli lauantaina 5.3. vapaan tekniikan keskimatka, joka vaihteli nuorimpien sarjojen 30 kilometristä vanhimpien sarjojen 15 ja 10 kilometriin. Sunnuntaina 6.3. olivat vuorossa vastaavat matkat perinteisellä tekniikalla. Maanantaina 7.3. ohjelmassa oli molemmilla tekniikoilla pikamatka eli 10 kilometriä pääosalla sarjoista ja 5 kilometriä kaikkein vanhimmilla sarjoilla. Tiistaina 8.3. oli kaikilla vapaapäivä. Keskiviikkona 9.3. hiihdettiin 4 x 5 kilometrin viestit, joissa kaksi ensimmäistä osuutta hiihdettiin perinteisellä ja kaksi viimeistä osuutta vapaalla tekniikalla. Torstaina 10.3. ohjelmassa oli vapaan tekniikan pitkä matka, joka vaihteli nuorimpien sarjojen 45 kilometristä vanhimpien sarjojen 30 ja 15 kilometriin. Perjantaina 11.3. olivat vuorossa vastaavat matkat perinteisellä tekniikalla. Kukin kilpailija voi osallistua korkeintaan kolmelle henkilökohtaiselle matkalle.
Kilpailut käytiin 1400-1500 metrin korkeudella sijainneilla 5, 10 ja 15 kilometrin radoilla, jotka kaikki olivat erinomaisessa kunnossa. 10 ja 15 kilometrin radoilla oli melko iso noususumma ja noin kilometrin mittainen vaihteleva ylämäki kummankin radan keskivaiheilla. 5 kilometrin latu oli melko helppo. Lähdössä oli rinnakkain 16 latua, joita pitkin piti vapaan tekniikankin kilpailuissa hiihtää ensimmäiset noin 50 metriä.
Canmoressa oli lähes koko tapahtuman ajan yöllä noin 10 astetta pakkasta ja päivällä auringonpaistetta ja muutama aste pakkasta pois lukien maanantain 7.3. iltapäivä, jolloin satoi noin 5 senttiä lunta ja lämpötila oli nollan tienoilla.
Itselläni kisat sujuivat tällä kertaa erinomaisesti. Voitin yli 65 vuotiaiden sarjassa 15 ja 10 kilometrin vapaan tekniikan kilpailut ja otin hopeamitalin 30 kilometrin vapaan tekniikan kilpailussa. Viestipäivänä sain kolmannen kultamitalini Suomen joukkueen ankkurina. Sain näissä kisoissa tavallaan Pohjois-Amerikan hyvityksen vuoden 2018 USA:n kisoille, joiden aikana sairastuin enkä pystynyt hiihtämään yhtään matkaa.
Olin ilmeisesti ainakin lähellä huippukuntoani kilpailujen aikana. Pystyin irtautumaan 15 kilometrin avausmatkalla puolivälin pitkässä nousussa. Oli ikimuistoinen tunne, kun huomasin 10 kilometrin jälkeen, että ketään ei näy takanani ja olen menossa kohti ensimmäistä maailmamestaruuttani kirkkaassa auringonpaisteessa. Voitin toiseksi tulleen Aito Pennasen vajaalla minuutilla.
Toisen maailmanmestaruuteni saavutin 10 kilometrin matkalla aivan erilaisissa olosuhteissa. Iltapäivällä käytyjen vapaan tekniikan kilpailujen aluksi alkoi lumimyräkkä, jossa kaaduin verrytellessä ja loukkasin hieman oikeaa peukaloani. Suksetkaan eivät tuntuneet luistavan kunnolla. Kilpailun alkaessa myräkkä hellitti ja suksetkin alkoivat luistaa paremmin. Otin kärkipaikan noin kilometrin hiihdon jälkeen Aito Pennasen seuratessa minua hieman paremmin luistavilla suksilla ja kaikkien muiden jäädessä pitkässä laskussa. Puolivälin ylämäessä jätin Aiton ja tein lopun alamäkivoittoisella osuudella lisää eroa, kun suksieni luisto parani ja Aiton suksien luisto heikkeni. Maalissa eroa oli toiseksi tulleeseen Aitoon yli minuutti ja kolmanneksi tulleeseen ranskalaiseen yli kaksi minuuttia.
Kultamitalimme pakkaspäivänä hiihdetyssä sarjamme viestissä tuli tarkan etukäteissuunnittelun ja kilpailussa venymisen tuloksena. Kokenut viestialoittaja Aito hoiti varmasti ensimmäisen osuuden ja Klaus Sjöblom ratkaisi toisella osuudella voittomme pitämällä eron kärkijoukkue USA:han riittävän pienenä. Timo Pullinen kavensi kolmannella osuudella eron USA:han vajaaseen 10 sekuntiin. Pystyin ankkuriosuudella ohittamaan wassberg-nousussa helposti USA:n ankkurin ja toin Suomen maaliin voittajana vajaa 20 sekuntia ennen USA:ta. Olimme todella iloisia voitosta ja ilomme tallentui myös järjestäjien kisapäivästä tekemälle videopätkälle. Järjestäjät tekivät joka päivä ammattitaidolla lyhyen videon, josta välittyi iskevästi päivän tunnelma.
Kuntoni kesti hyvin pakkaskelissä hiihdetyn 30 kilometrin kilpailun. Minulla ei ollut päivän kelille huippuhyvin toimivaa suksiparia. Aitolla puolestaan oli suksipari, joka oli alamäessä ylivoimainen. Nyt oli minun vuoroni hävitä Aitolle yli minuutti. Häviö ei harmittanut, sillä Aito on uurastanut toimivan kaluston eteen vuosikymmeniä. Hän oli kilpailussa myös niin kovassa iskussa, ettei voittoni olisi ollut paremmallakaan kalustolla itsestäänselvyys. Olin myös erittäin iloinen Suomen ainoasta kolmoisvoitosta, sillä Timo Pullinen otti pronssia tullen maaliin vajaa kaksi minuuttia minun jälkeeni.
Anja hiihti kaikki kolme henkilökohtaista matkaansa ja viestiosuutensa perinteisellä tekniikalla ottaen neljä pronssimitalia. Anja kertoi suorituksistaan seuraavaa:
”Olin treenannut lokakuun alusta tavoitteenani Rajalta-Rajalle -hiihto 420 km Itärajalta Tornioon. Se kuitenkin peruttiin koronan vuoksi, joten päätin lähteä sen sijaan MM-kisoihin Kanadaan. Olin ensikertalainen näissä kisoissa ja valinnut kaikille matkoille suoritustavaksi perinteisen hiihdon, sitähän olin enemmän harjoitellut. J Sport oli kunnostanut sukseni ennen lähtöä valmiiksi, mutta keliennuste ei kuitenkaan osunut ihan nappiin. Luisto oli loistava, mutta pitovoiden kanssa oli ylimääräistä puuhastelua aina kisaa edeltävän iltana. Onneksi joukkueessamme oli voitelun taitavia hiihtäjiä, minun suksistani huolehtivat Aito Pennanen ja Anssi Koivuniemi.
Sunnuntaina 6.3. oli 15 km kisa ja lähdin katsomaan miten käy. Yhteislähtö sujui hyvin, mutta en siinä tasatyönnön huumassa ehtinyt katsoa sijoitustani jonossa kun etenimme maastoon. Hiihdin siis koko matkan täysin keskittyneenä itseeni ajatellen kauhulla ja osin säästellen seitsemän kilometrin kohdalta alkavaan pitkään nousuun. Nousun jälkeen olikin sitten laskettelua viimeiset kilometrit. Kurvasin maalisuoralle, pukkasin tasatyöntöä ja kun kuulin maaliviivan jälkeen tulleeni kolmanneksi nousivat kädet automaattisesti ilmaan ja suusta pääsi pitkä epämääräinen karjaisu. Olin niin onnellinen. Saman tien naurava toimitsija työnsi mikrofoonia ja kameraa eteeni ja alkoi haastatella. Tilanne oli niin iloa ja onnea hersyvä, että päädyin päivän videokoosteeseen kehumaan isoon ääneen olevani Suomesta ja minulla on kivaa.
Kymppi hiihdettiin jo seuraavana päivänä. Silloin tajusin jo lähtökiihdytyksessä katsella paikkaani ja tiesin olevani kolmantena tai neljäntenä. Sekä 15km että 10 km lenkillä oli laskun päässä tiukka lähes 180 asteen käännös. Tässä kympin kisassa jälkimmäisen mutkan loppuosassa yksi hiihtäjä edelläni mätkähti poikittain ladulle, mutta onneksi pääsin vasemmalta ohi kaatumatta samaan kasaan. Muuten ei matkalla tapahtunut mitään merkittävää, joten sijoitus kolmanneksi oli jotenkin odotettu. Hiihdin kuntooni nähden hyvin, mutta tuon lujempaa en päässyt vaikka yleisö rajusti kannusti.
Viestijoukkueen osuudet ovat kaksi ensimmäistä perinteistä ja seuraavat kaksi vapaata. Minut oli valittu aloittajaksi ja jännitin aivan kamalasti, mutta jännitys laukesi lähtötorven tööttäykseen. Muut joukkueen hiihtäjät olivat Marianne Niemi, Soile Kaipia ja Mary-Ann Alfthan ja joukkueemme sijoitus kolmas.
Viimeinen kisani oli perjantaina 11.3. 30 km, eli raskas 15 km latu kaksi kertaa. Lähtökiihdytyksessä olin neljäntenä, mutta ohitin jo ennen ensimmäistä nousua yhden kanadalaisen hiihtäjän, joten olin taas menossa kolmantena. Nyt alkoi vanha selkävaiva iskeä toden teolla, ja toisen kierroksen alkupuolen nousuun lähtiessä sanoin ladun varressa olevalle Päivärinnan Hannulle, että sattuu niin että itkettää, pitää keskeyttää. Hannu sanoi, että ei mitään keskeytystä mitalisijalta, anna mennä vaan. Tiesin, että joku oli takanani aika lähellä, mutta en uskaltanut katsoa, puskin vain eteenpäin. Pitkässä nousussa tuntui, että melkein konttaan, mutta yleisö oli tosi kannustavaa ”go on Anja, looking good, looking strong”. Eihän siinä voi muuta kuin painaa sen kuin jaksaa. Loppukilometrien lasku oli minulle hyvä, sukset luistivat mainiosti, tasuri toimi ja jyrkät mutkatkin selvitin sujuvasti. Maalissa kolmantena ja perässäni neljänneksi tullut USA:N Sue Griffith jäi lopulta yli viisi minuuttia, eli hänkin oli ohittanut Kanadan Elisabeth Thomsenin.
Vielä yksi pikku kertomus, joka kertoo kisojen luonteesta ja ilmapiiristä paljon. Mukana oli ties monettako kertaa Pohjois-Norjasta mies nimeltä Anders Porsanger, sarja miehet yli 85 vuotta, oikein hyväkuntoinen, viehättävä ja iloinen vanha herra, joka puhui melko hyvin myös suomea. Hän voitti useita mitaleita, eikä suinkaan ollut ainut sarjassaan. Lähtöaamuna kävin aamiaisella onnittelemassa häntä edellisen päivän hopeasta. Hän kysyi ”miten sinulla, tuliko mitali”. Kun vastasin pronssi, hän sanoi ”No, onhan se parempi kuin ei mitään” ja onnitteli virnuillen päälle. Koko reissu ja kisa oli ensikertalaiselle hieno kokemus kaikkineen. Kannatti lähteä, ja harkitsen vakaasti lähtöä ensi vuoden kisoihin Seefeldiin.”
Isäntämaa Kanada hoiti kisajärjestelyt kerrassaan erinomaisesti. Nämä olivat viidennet maailmanmestaruuskilpailuni ja ehdottomasti parhaiten järjestetyt. Kaikki sujui todella järjestelmällisesti ja erittäin ystävällisessä hengessä. Tunsimme olevamme todella tervetulleita kisaamaan. Vapaaehtoiset toimitsijat olivat innoissaan samoin kuin paikalliset katsojat. Ilmeisesti innokkaimmat olivat selvittäneet, kuka kärkipään hiihtäjä milläkin numerolla hiihti. Minuakin kannustettiin ylämäkeen: ”Go, Leo Ukkonen, go Leo, well done!”
Kilpailujen avajaiset, palkintojen jaot ja päättäjäiset pidettiin ulkotiloissa Canmoren Civic Centerissä, joka sijaitsi noin 1,5 kilometrin päässä hotellistamme. Palkinnot jaettiin ripeästi, hieman karnevaalitunnelmassa varsinkin viesti-iltana. Ennen päättäjäisiä joukkueemme nautti osallistumismaksuun sisältyneen päätösillallisen paikallisessa ranskalaisessa ravintolassa.
Suomalaisten keskuudessa vallitsi koko kilpailumatkan ajan aivan erinomainen henki. Kannustusta tuli ja apua annettiin niin suksi- kuin juomahuollossa ja kaikissa muissakin tarpeissa. Hyvin sujuneiden kilpailujen innoittamana ilmoittauduin jo ensi vuoden maaliskuun kisamatkalle Itävallan Seefeldiin. Vuoden 2024 kilpailut otettiin pois Venäjältä ja ne pidetään Vuokatissa.
Kannustan nuorempiakin hiihtäjiä osallistumaan ennakkoluulottomasti näihin kilpailuihin. Osallistumiseen vaaditaan Suomen hiihtoliiton alaisen seuran jäsenyys ja kilpailulisenssi tai yli 65 vuotiailta skipassi. Voin luvata, että meiltä kokeneemmilta saa varmasti apua ja ohjeita kaikissa mahdollisissa asioissa.