Reijolle kolme PM-mitalia

alkuper.: 2013-06-28 13:02:42 -- hookoo -- jaostot/yleisurheilu

Moniottelija Reijo Häyrinen oli kuntopirkkalaisista ykkönen Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Päätöspäivänä sunnuntaina hän aitoi sadalla metrillä M55-sarjan kakkoseksi 16,60-ajalla, kolmiloikan kolmoseksi tuloksella 10,23 metriä ja 400 metrin sileän neloseksi ajalla 1.02,89. Ratakierroksella pronssi jäi vain sadasosan päähän ja ykkössijaankin tuli eroa vain 79 sadasosaa.

Häyrinen hankki yhden kappaleen neljästä parhaasta kärkisijasta,  sillä lauantaina tuli jo kulta pitkissä aidoissa.

M55-sarjan kolmiloikassa Jouko Nikula otti hopeaa tuloksella 10,93 metriä. Hänen pituushypyn pronssissa siis kirkastui.

Myös Jorma Pirisestä tuli kahden PM-mitalin mies vuoden 2013 kisoissa. Toinen pronssi tuli 10 000 metrin maantiekävelystä ajassa 1.08.24.


Arto Ahonen puolestaan otti M55-sarjassa kisojen toisen nelossijansa. Se tuli sunnuntaina 1 500 metrin juoksusta ajalla 5.13,50.

PM-kisat järjestettiin Norjan Mossissa 28.-30. kesäkuuta.

Lauantaina KP-kulta ja -hopea

Kunto-Pirkkojen Reijo Häyrinen aitoi Pohjoismaiden mestariksi M55-sarjassa 400 metrin aidoissa ajalla 1.09,88. Aitakorkeus M55-sarjassa on 84 senttimetriä.

M70-sarjan kuulantyönnössä Usko Jokinen pukkasi nelikiloista kuulaa 12,25 metriä, mikä oikeutti hopeamitaliin.

Lauantaina myös Arto Ahonen kisaili Norjan Mossissa. Hän sijoittui 800 metrillä M55-sarjan neljänneksi ajalla 2.32,16.

Perjantaina kolme KP-pronssia

Veteraani-ikäisten yleisurheilijoiden pohjoismaiset mestaruuskisat 2013 käynnistyivät perjantaina 28. kesäkuuta Norjan Mossissa. Kuntopirkkalaiset saavuttivat avauspäivänä kolme pronssia.

Jouko Nikula hyppäsi M55-sarjan pituudessa kolmanneksi tuloksella 551. Hän jäi hopeamitalisti Timo Rajamäelle (Ikaalisten Urheilijat) vain neljä senttiä. Nikulan paras hyppy ajoittui 1,9 metrin myötätuuleen, mutta Rajamäen hopeahypyssä tuulta oli 2,9 metriä sekunnissa.

Kaksi muuta Suomen ja Kunto-Pirkkojen pronssia saatiin M70-sarjassa. Seppo Lehtovuori heitti 500 gramman keihään kolmoseksi tuloksella 40,25 metriä ja Jorma Pirinen käveli 5 000 metriä radalla aikaan 34.09,35. Tuloslistassa lukee Einari Vainikan nimen perässä DQ eli hylätty suoritus.

PM-kisat jatkuvat lauantaina ja sunnuntaina.

 

tm pystylogo 90x90px