Ennätyskisat Pirkkahallissa

alkuper.: 2014-01-27 12:53:14 -- hookoo -- jaostot/yleisurheilu/sm-hallit

Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Pirkkahallissa järjestetään ennätykselliset aikuis- eli veteraaniurheilijoiden SM-hallikisat. Kunto-Pirkkojen järjestämiin kisoihin on ilmoittautunut 802 urheilijaa. Heistä keskimäärin jokainen aikoo osallistua kahteen lajiin, sillä lajisuorituksia on luvassa 1 599.

Molemmat luvut ovat Suomen Aikuisurheiluliiton (ennen tätä vuotta Suomen Veteraaniurheiluliitto) SM-hallikisahistorian ennätyksiä.

Aikuisurheilun ykkösseura eli tamperelainen Kunto-Pirkat on kotikisoissaan luonnollisesti osallistujamäärältään suurin. Peräti 96 kuntopirkkalaista on lupautunut seuransa edustajiksi. Lajisuorituksia tulee 170, jos kaikki pääsevät urheilemaan siten kuin mielivät.

Toiseksi suurin edustusjoukko on Helsingin Kisa-Veikoilta: 60 osallistujaa ja 123 lajisuoritusta. Kolmanneksi eniten edustajia on tulossa Jyväskylän Kenttäurheilijoilta: 58. JKU:n väki urakoi mukavasti, sillä heiltä on luvassa toiseksi eniten lajisuorituksia: 133.

 

- Kasvussa on etenkin nuorimpien osallistujien määrä. Kun viimeksi järjestimme SM-hallikisat 2012, ei tarvinnut monia alkueriä järjestää, vaikka nekin kisat olivat silloin ennätyssuuret. Moni voitti silloin pelkästään osallistumalla. Nyt jo 60 metrin juoksuihin on tulossa 23 alkuerää, Kunto-Pirkkojen puheenjohtaja Tapio Lindroos sanoo.

Hän kehaisee myös osallistuvien seurojen määrän kasvua. Nyt edustettuina on 181 seuraa.

Iso tapahtuma vaatii ison vapaaehtoisjoukon. Lindroos kertoo, että noin 130 ihmistä tekee sekä lauantaina että sunnuntaina talkootöitä kisojen onnistumiseksi. Vapaaehtoisista noin 75 on kuntopirkkalaisia. Lisäksi talkooväessä on Tampereen Pyrinnön, TU-38:n ja Ikurin Vireen seuraväkeä.

Koppinen ja Nyström ikäruhtinaat

Kisojen ikänestori on Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijoiden Ilmari Koppinen, 96, joka urakoi M95-sarjassa 60 metrin juoksun, pituushypyn, kolmiloikan ja kuulantyönnön.

Lisäksi 90 vuotta täyttäneitä miehiä on ilmoittautunut neljä. Heistä totutusti Sporttiveteraanien Pentti Saukkosaari (s. 1922) on ahkerin mitalinkerääjä. Nyt hän osallistuu kuuteen juoksulajiin ja pituushyppyyn.

Naisten iäkkäin osallistuja on järjestäjäseuran Martta Nyström (s. 1927), joka osallistuu N85-sarjan kuulantyöntöön ja painonheittoon.

Pirkkahallissa nähdään muutama urheilija, jotka ovat kovia nimiä myös yleisten sarjojen kisoissa. Kovin nimi lienee Vammalan Seudun Voiman Minna Haka-Risku, joka viime vuonna voitti Kalevan Kisoissa hopeamitalin sekä vitoselta että kympiltä. Haka-Risku on ilmoittautunut kaikille kestävyysmatkoille N35-sarjassa, siis 800, 1 500 ja 3 000 metrin juoksuihin.

Kisat järjestetään Suomen Urheiluliiton vaatimusten mukaisesti, joten tulokset ovat täysin virallisia.

 M50: kolmonen maistuu

Eniten osallistujia on tulossa 50 vuotta täyttäneiden miesten 3 000 metrille: 19. Yleensäkin kestävyysjuoksut kiinnostavat ikäurheilijoita, tosin vaihtelevasti. Vaikka M50-sarjaa (50–54-vuotiaat) kolmonen kiinnostaa, toisin on vain hieman heitä nuoremmissa ja hieman heitä vanhemmissa. M45-sarjaan (45–49-vuotiaat) on ilmoittautunut vain kuusi 3 000 metrin juoksijaa ja M55-sarjaan (55–59-vuotiaat) vain neljä.

Kolmonen tulee Pirkkahallissa täyteen kymmenellä 300 metrin kierroksella. Sisähallin normaali rata on 200 metriä, joten mahdolliset tulevat juoksuennätykset yli 60 metrin juoksumatkoilla merkitään epävirallisiksi tai ylipitkän radan ennätyksiksi.

Toki myös pikamatkat kiinnostavat aikamiehiä. Sekä M45- että M65-sarjojen 60 metrille on ilmoittautunut 15 juoksijaa. Alkueriä siis tarvitaan, jotta järjestäjä saa seulottua parhaat esiin.

 Naisväki vahvana kuulassa

Naisten suosiossa on kuulantyöntö, sillä N45-sarjassa kuulaa haluaa pukata kaksitoista naista ja N55-sarjassa kymmenen naista.

Miesten suosituin heittokilpailu käydään M65-ikäisten kuulantyönnössä, johon on ilmoittautunut kaksitoista voimamiestä. M45-sarjassa kuularinkiin pitäisi saapua yksitoista miestä.

Suosituin hyppylaji on ehkä vähän yllättäen M65-sarjan kolmiloikka, johon on ilmoittautunut yksitoista hyppääjää. Kymmenen hyppääjää on luvassa sekä M35- että M55-sarjan pituushyppyyn.       

Kolmikymppiset harvassa

Suomen Aikuisurheiluliitossa urheilijan alaikäraja on 30 vuotta, kun alaikäraja muissa maissa on 35 vuotta. Vieläkään nuorimmat ikäryhmät eivät tunne aikuisurheilua omakseen, sillä sekä miesten että naisten 30–34-vuotiailta on tulossa korkeintaan 49 lajisuoritusta. Lisäksi nuorimmissa urheilijoissa on pari suoritusten keskittymää: If Femman -seuraa edustava Tommy Lahti urakoi kahdeksan lajia, naisissa taas 60 metrin juoksu kerää yhdeksän pikamenijää.

Suomen Aikuisurheiluliiton SM-hallikisat käynnistyvät Pirkkahallissa lauantaina 1. helmikuuta klo 10, jolloin M75-sarjan miehet starttaavat 60 metrin alkuerissä. Lauantain viimeinen laji alkaa 19.30, jolloin nuorimmat miehet juoksevat 4 x 300 metrin viestin. Koko kisojen viimeinen kisa käydään sunnuntaina, jolloin klo 18.40 nuorimmat aikuisurheilijamiehet kisaavat 3 000 metrin juoksun voitosta.

Kisat järjestetään Pirkkahallin A- ja B-halleissa. Sisäänpääsy on ilmainen, kuten yleensäkin aikuisurheilukisoissa.