Aatos Sainio siunattiin haudan lepoon 3.5.2019 Messukylän kirkossa läheisten ja ystävien läsnä ollessa. 

Aatos kuoli yllättävän ja lyhyen sairauden murtamana Tampereen yliopistollisessa sairaalassa 1.4.2019 

Aatos oli syntynyt 7.6.1925 Nousiaisissa. Hän teki työuransa Alkon myyntipäällikkönä. 

Aatos oli esimerkki rehdistä ihmisestä ja urheilijasta. Hänen seurassaan oli helppo olla ja viettää aikaa. 

Kunto-Pirkkoihin hän liittyi ollessaan 70-vuotias, vuonna 1995. 

Aatos saavutti 11 MM-kultaa, 4 hopeaa ja 3 pronssia. SM-kultamitaleita hän voitti yli 200 kappaletta. 

Aatoksen M90-sarjan 3-loikan maailmanennätys 7,10 on edelleen voimassa. Hänen nimissään on useita SE-tuloksia yksilölajeissa ja Kunto-Pirkkojen viestijoukkueen jäsenenä. 

Vuonna 2015 hänet valittiin SAULin vuoden urheilijaksi ja hän sai myös kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle Presidentinlinnaan sota- ja urheiluveteraanien edustajana. 

Anne Aromaan ottama kuva antaa hienon kuvan Aatoksen urheilu-urasta, voittajan paikalla.

22072015AatosSainioAnneAromaa 2

Tukijat

dextra parempaa huomista tunnus

tm pystylogo 90x90px

logo vaaka

polar phamra

vocatum