Suomen Aikuisurheiluliiton maratonmestaruuksista juostiin Joutsenossa Kullervo-Maratonin yhteydessä 23.9. Kunto-Pirkkojen Jari Leppimäki pokkasi jo kauden viidennen Suomen mestaruutensa voitettuaan M55-sarjan kilpailun ajalla 2:55:15. Leppimäki on ollut läpi kauden kovassa kunnossa ja voittanut myös puolimaratonin, maastojuoksun ja 10km maantiejuoksun Suomen mestaruudet. SM-viesteissä hän juoksi kultaa Kunto-Pirkkojen M55-sarjan 4x1500metrin joukkueessa. Radalta on tullut SM-hopeaa 5000 ja 10000 metriltä sekä ruotsalaisviestistä. Kauden kruunasi elokuinen EM-pronssi Aarhusin puolimaratonilla. Onnittelut Jarille hienoista saavutuksista!

SM maastot 2017 Kykkänen ja Leppimäki

Kuvassa Jari Leppimäki (oik.) kovan kilpakumppaninsa Seppo Kykkäsen kanssa kevään SM-maastoissa (kuva: Toini Nousiainen).

SM-maraton sujui hyvin myös muilta kuntopirkkalaisilta. Neljänneksi sijoittuivat  M40-sarjan Petri Leppänen ja M65-sarjan Jaakko Rouhiainen. Ilmari Rontin sijoitus M55-sarjassa oli seitsemäs ja Juha Hynninen oli kahdeksas M50-sarjassa.

Kullervo-maratonin yhteydessä juostiin myös kansallinen puolimaraton. Kunto-Pirkkojen Inkeri Janhunen viiletti N70-sarjan voittoon ajalla 2:09:00. Kaikki tulokset löytyvät tämän linkin kautta: http://online4.tulospalvelu.fi/tulokset/fi/2017_kullervomaraton/

Maratonmestaruuskilpailut päättivät yleisurheilun SM-kisakauden. Seuraavaksi SM-mitaleista kamppaillaan Porissa, jossa ratkotaan vauhdittomien hyppyjen Suomen mestaruudet 13.1.2018.

Tukijat

dextra parempaa huomista tunnus

tm pystylogo 90x90px

logo vaaka

polar phamra

vocatum