Inkeri Janhunen Aarhus 2017

Inkeri Janhunen (keskellä) on tottunut pokkaaman kultamitalin Maamme-laulun säestämänä. Tässä 5000m palkintojen jako. Vasemmalla toiseksi sijoittunut Portugalin Maria Joaquina Flores, oikealla pronssinainen Eva Carlsen Norjasta.

 

Tanskan Aarhusissa järjestettiin aikuisurheilun EM-kilpailut 27.7.-6.8. Osallistujia oli ilmoittautunut yhteensä yli 3800, joista suomalaisia 169. Kilpailujen lopullisella mitalitilastolla suomalaiset loistavat peräti kolmantena 118 mitalillaan. Maiden välisen kamppailun vei Saksa ja toisena oli Iso-Britannia. Suomi peittosi muun muassa Ranskan, Italian, Tanskan ja Espanjan. 

Kuntopirkkalaiset niittivät jälleen menestystä kansainvälisillä kilpakentillä ja voittivat yhteensä 11 mitalia. Koko Suomen joukkueen kirkkaimpana tähtenä loisti Inkeri Janhunen, joka saavutti peräti viisi kultamitalia N75-sarjan henkilökohtaisilta juoksumatkoilta. Hän teki "paavo nurmet" kahdesti ja voitti samana päivänä juostut 4km maastojuoksun ja 1500m sekä 5000m ja 400m. Voitto 800 metrillä ei vaatinut alkuverryttelyä muilla juoksumatkoilla.

Inkerin 400 metrin aika 1:24.87 on myös uusi euroopan ennätys.  Näiden lisäksi Inkeri juoksi Suomen joukkueessa, joka sijoittui neljänneksi N60-sarjan 4x400m viestissä. Joukkueen muut juoksijat olivat Liisa Mäkitörmä, Sisko Hiltunen ja Salme Pihjala.

Mitalit maistuivat myös Rauha Ervalahdelle, joka urakoi N70-sarjassa heittopaikoilla. Hän voitti yhteensä kolme pronssimitalia: kuulasta, painonheitosta ja heitto-5-ottelusta. Nelossijjat tulivat moukarin- ja kiekonheitosta. Keihäänheitossa Rauha sijoittui kuudenneksi.

Reijo Häyriseltä, M60, sujuivat 100m ja 300m aitajuoksut totutun tyylikkäästi ja näistä kotiintuomisina oli pronssimitalit. Pituudessa Reijo sijoittui kuudenneksi ja 3-loikassa yhdeksänneksi. Jari Leppimäki juoksi hienosti M55-sarjan 1/2-maratonin kolmanneksi ajalla 1.19.32. ja sijoittui kuudenneksi 5000m juoksussa.

Rauno Möttönen suoriutui loppukilpailuun M60-sarjan painon- ja kiekonheitossa. Tuloksena sijat 8. ja 9. Kuulantyönnössä hän jäi niukasti finaalikierrosten ulkopuolelle ja sijoitus oli 13. Jouko Nikulan kilpailu M60-sarjan pituushyppypaikalla jäi valitettavasti yhteen hyppyyn ja sijoitus oli kymmenes. M65-sarjan keihäspaikalla Hannu Kortesluoma jäi metrin verran pronssista ja sijoittui neljänneksi. Anne Ahvenjärvi ja Katriina Laurila osallistuivat N50-sarjan 800 metrille. Anne teki vahvan alkueräjuoksun aikaan 2.39,90. Loppukilpailussa hänen sijoituksensa oli 9. Katriinalle alkueräjuoksu puolestaan jäi ainoaksi startiksi näissä kisoissa.

Anne Ahvenjärvi 800m Aarhus 2017

Anne Ahvenjärvi N50-sarjan 800m alkuerässä. (kuvat Sanna Hillberg)

Tukijat

dextra parempaa huomista tunnus

tm pystylogo 90x90px

logo vaaka

polar phamra

vocatum